06 huhtikuuta 2015

Gold Wing läpi museotarkastuksesta 06.04.2015

 No niin, museotarkastuspäivä koitti ja wingi sai leiman "kylkeen"! Kiitoksia vaan mukavasta tapaamisesta japsistarojen tarkastajien kanssa. Aika monta iltaa ja tuntia sai talven aikan viettää tallissa fiksaten, huoltaen ja puhdistaen pyörää.


Ohessa kuva wingistä juuri ennen tarkastajien saapumista. Kaiken kaikkiaan oli tosi antoisaa laittaa taas pyörää kuntoon. Kaikesta yleensä selviää, kunhan varaa aikaa ja tekee asiat huolella jne. Hyvä "aihio" toki auttaa paljon, eikä tarvii kaikkea alkaa purkamaan osiin. Niinkuin minunkin wingi oli, hyvä aihio. Seuraavaksi katsastuskonttorille tekemään muutoskatsastus, minkä jälkeen wingi on lopullisesti museoajoneuvo. 30 päivän sallittu ajopäivämäärä on itselleni täysin riittävä. Jos halajaa enemmän ajaa, täytyy hankkia toinen pyörä lisäksi. CX500:ni meni tosiaan omalle pojalle,  joten wingillä ajelen toistaiseksi pelkästään. Jostain voisi tietysti ajatella hankkia toisen pyörän, vaikka cx.n taas! :) No, täytyy miettiä ensin ja ajella alkuun wingillä. Ensi alkuun suuntaan wingillä länteen, koska se puoli on jäänyt jotenkin vähemmälle! :)

Kevättä kaikille ja hyviä ajokelejä.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut! Hyvältä näyttää Wingi ja hienosti olet sitä talven ajan laittanutkin museokuntoon. Nyt sitä pitää vaan kohdella arvonsa kaltaisesti ja muistaa joskus ajella, ettei se unohdu talliin ja pilaannu. Rinnalle ehdottomasti CX500. Helppo pyörä ajaa ja huoltaa ja kaikin puolin ennestäänkin hyväksi havaittu pyörämalli samalta wingin suunnittelijalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan. Talliin ei Wingi tule unohtumaan, kun ei ole muuta pyörää juuri nyt. Viikonloppuisin aina, kun ehtii pitää ajella. ja on säitä.

      Poista
  2. Onnittelut! Nyt alkaa olla hyviä kelejäkin! Ja rinnalle saman miehen suunnittelema CVX. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oma Aika! Juu, kohta sitä päästään ajelemaan. Ajen nyt alkuun wingillä pelkästään, katotaan myöhemmin, onko tarvetta muulle.. :)

      Poista